Anoppikirja: Kysely miniöille ja vävyille

Ex-anoppi

Erosin sisilialaisesta miehestäni, mutta anoppi soitti edelleen aina sunnuntaisin lounaan jälkeen kyselläkseen kuulumisia. Joka kerta hän itki ikäväänsä. ”Ethän sinä meille ole vihainen?”.

Kun viisi vuotta myöhemmin menin uuden suomalaisen mieheni ja kahden lapsemme kanssa kylään, ei jälleennäkemisen riemulla ollut rajoja. Ex-mieheni ja minun vanhan hääkuvan tilalle oli ripustettu kuva minusta yksin morsiamena. Mieheni istutettiin perheen kahden vävypojan viereen lounaspöytään, ja minulle osoitettiin oma vanha vakipaikkani. Kuukauden aikana anoppi löysi kielimuurista huolimatta yhteisen sävelen uuden mieheni ja lasteni kanssa. Vatsan kautta, Italiassa kun oltiin.

Hellyttävintä oli kuitenkin se, kun anoppi kysyi kauniisti, saisivatko he ex-appeni kanssa kutsua itseään nonnaksi ja nonnoksi (mummiksi ja vaariksi). Heillä kun ei ollut omia biologisia lapsenlapsia, joten he avasivat sylinsä minun lapsilleni.

Kirsi Ahonen

Ensikohtaaminen

Muistan ensikohtaamiseni nykyisen anoppini kanssa elävästi. Olimme juhlineet silloisen heilani, nykyisen vaimoni synttäreitä pitkälle aamuun. Heilani vanhemmat olivat tulossa kaupunkiin ja hän kysyikin, voiko esitellä minut poikaystävänään. Suostuin.

Anoppi astui sisään asuntoon ja naulitsi heti katseensa minuun. Onneksi krapula lievitti jännitystä. Anopin suu oli tiukkana viivana. Vaikka yritin, en pystynyt tulkitsemaan sitä hymyksi. Kättelimme ja esittelin itseni: ”Taro”. Anopin suu pysyi viivana, katse naulittuna minuun, hän puristi kättäni hivenen kovempaa ja sanoi ensimmäisen sanansa minulle: ”Sukunimi?”

Sittemmin olen onnistunut tulkitsemaan rakkaan anoppini kasvoilla leveitäkin hymyjä.

Taro Korhonen

Anoppikirja

Sivut

Kysely miniöille ja vävyille

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti